TARINAMME
DELTABIT TUNNISTAA IHMISEN
Deltabit perustettiin vuonna 1995. Intohimomme on alusta saakka ollut helpottaa asiakkaidemme elämää. Keinot ovat vaihdelleet vuosien mittaan, mutta tavoite on säilynyt.
Nykyään panostamme sormenjälkitunnistukseen. Teemme tuotteita, joilla voit yksinkertaistaa elämääsi ja tyhjentää taskusi turhista avaimista ja korteista.
Uskomme, että kaikki muistettava ja mukana kannettava on turhaa. Monet asiat voi tehdä nykytekniikalla paljon kätevämminkin. Sormenjälkitunnistuksen ansioista tekemisesi helpottuu ja saat lisää aikaa nauttia elämästä.
Meillä on jo tuhansia tyytyväisiä asiakkaita ja palaute on usein tällaista:
”Sen jälkeen kun otimme sormenjälkitunnistuksen käyttöön, emme ole voineet enää ajatellakaan paluuta entiseen.”
Jos haluat lukea koko tarinamme, jatka lukemista. Tai tutustu samantien tuotteisiimme:
Deltabit Dooris – sormenjälkitunnistin ovien avaamiseen
Deltabit Gatekeeper – kulunvalvonta ja työajanseuranta
Voit myös seurata meitä Facebookissa: DeltabitOy
Tai ota suoraan yhteyttä:
010 8358500
[email protected]
Sitten itse asiaan…
. . .

Kaikkihan me ollaan vähän sellaisia Pelle Pelottomia
Tarinamme alkoi, kun vuonna 1995 Mykkäsen Jukka muutti takaisin Tampereelle muutaman Kuopion vuoden jälkeen. Turusen Juha ehdotti firman perustamista yhdessä ja Jukka innostui ideasta. Ensimmäinen toimistomme oli työhuone Juhan kotona. Ei siis ihan autotallissa, mutta lähellä.
Juha ja Jukka olivat touhunneet tietokoneiden, bbs:ien ja demojen kanssa pienet ikänsä, joten atk-firman perustaminen tuntui luontevalta. Hommat aloitettiin heti ja ensimmäinen itse tehty tuotteemme oli kohdehallintaohjelmisto kiinteistönvälittäjille.

Alkuvuosina ohjelmistokauppaamme häiritsi se, että kiinnostuneilla asiakkailla ei useinkaan ollut tietokoneita. Deltabit on aina halunnut ratkaista asiakkaiden ongelmat ja siksi laajensimme liiketoiminnan pian myös tietokoneiden myymiseen.
Tehokolmikko muodostuu
Deltabitin oltua pystyssä pari vuotta muutama taksikuski kävi ostamassa tietokoneen, ja kyseli omaan toimintaansa sopivaa ohjelmistoa. Kysyvälle tarjotaan, joten niin käynnistimme Eurotaxi Pron koodaaminen.
Työhön ryhtyi Hannu Laurikainen, ensin alihankkijana, sitten kolmantena osakkaanamme ja työntekijänämme. Näin muodostunut tehokolmikko muodostaa edelleen ytimemme. Työnjakokin on pysynyt vuosien mittaan muuttumattomana: Juha hoitaa myynnin, Jukka laittaa tekniikan kuntoon ja Hannu vastaa uusien tuotteiden tekemisestä.
Muutimme Tampereen sisällä ensin Hermiaan ja sitten Sähkötason kakkoskerrokseen Sammon valtatiellä. Kuvio toimi hyvin: Sähkötaso myi tietokoneita ja sai suositella yläkerran firman tukipalveluita asiakkailleen, meille taas syntyi luontevaa asiakasvirtaa. Tukitarve kasvoi ja yritykseen palkattiin lisää väkeä.
Mutta yrityksen tärkein liiketoiminta-ala oli vasta löytymässä. Antaa Juhan kertoa:
– Sähkötason myyjä pyysi katsomaan, mitä hänelle oli tullut Jenkeistä. Se oli tietokoneeseen liitettävä sormenjälkitunnistin, jolla pystyi korvaamaan salasanan naputtelun. Virittelin sen koneeseeni. Aika huono ohjelmahan siinä oli. Kutsuin kuitenkin muut sitä katsomaan, olisihan se siistiä tehdä jotain sormenjäljellä toimivaa. Ryhdyimme selvittämään asiaa, olemme kaikki vähän sellaisia Pelle Pelottomia.
Ovet auki sormenjäljillä
Ensimmäinen sormenjälkeen perustuva virityksemme oli lattiaan pultattu portti, joka avattiin sormenjälkitunnistimen avulla. Portin paikka oli myymälässä kassan vieressä. Se oli todella kova juttu ja sitä tultiin varta vasten katsomaan kauempaakin.

IT@work -messuilla 2000-luvun alussa esittelimme ensimmäisen sormenjälkitunnistukseen perustuvan kulunvalvontajärjestelmän. Messuosastolle oli parhaimmillaan 20-30 metrin jono kiinnostuneita kokeilijoita.
Juha oli tuolloin toimitusjohtajamme ja messuista jäi hienoja muistoja. Järjestelmä herätti todella paljon kiinnostusta, mutta alkuun sitä oli vaikea myydä. Ihmiset pitivät sitä tulevaisuuden touhuina.
Jukka puolestaan muistelee, että sormenjälkitunnistimissa oli vahva agenttifilmien leima. Kun ihmisille kertoi, mitä me teemme, he eivät uskoneet, että moista voisi olla muualla kuin elokuvissa.
Mutta koska pyrimme tekemään jotain uniikkia, jotain missä olisi jujua, sormenjäljentunnistus oli tullut jäädäkseen.
Luopumista ja uudistumista
Olimme aiemminkin olleet kovia innostumaan uusista asioista. Kun joku sai hyvän idean, sitä lähdettiin nopeasti toteuttamaan. Voimavarojen (ja järkevyyden) rajat ovat kuitenkin tulleet montakin kertaa vastaan, ja tuotteita on myyty muihin firmoihin, jotta voidaan luoda uutta.
Deltabitissä kehitellyistä tuotteista esimerkiksi Eurotaxi Prosta pitää nykyään huolta Labaduu Productions, Deltabit Center -toiminnanohjausjärjestelmä on Oscar Softwaren hoivissa ja Deltabit Fitness -liikuntakeskusten asiakashallintajärjestelmä myytiin DL Softwarelle. Triuvare on ottanut hoitaakseen Deltabitin IT-tukiasiakkaat.
Me keskittymme nykyään ainoastaan sormenjälkitunnistukseen perustuviin tuotteisiin. Deltabit Dooris avaa kotiovia, Deltabit Gatekeeper huolehtii kulunvalvonnasta ja työajanseurannasta yrityksissä ja virastoissa, Deltabit Idis kirjaa työtunnit ja Deltabit Medi hoitaa potilastunnistuksen sädehoidossa.
Vuosien myötä sekä järjestelmät että yksittäiset komponentit ovat kehittyneet valtavasti. Kun alkuvuosien järjestelmään oli tallennettu muutama sata sormenjälkeä, saattoi tunnistuksen tekeminen kestää useita sekunteja. Nykyisin tunnistus hoituu hetkessä, vaikka tallennettuja sormenjälkiä olisi tuhansia.
Agenttifilmien leima on rapissut pois sitä mukaa, kun käyttäjät ovat tottuneet käytännölliseen järjestelmään – mutta uudet käyttäjät kyllä edelleen ihmettelevät sormenjälkitunnistuksen kätevyyttä!
Varmaankin siksi tuotteillamme on nykyään todella kova kysyntä. Sormenjälkitunnistus on käytössä jo yli tuhannessa kohteessa ja vauhti vain kiihtyy.
Deltabit Medin kanssa maailmalle
2003 Deltabitiin otettiin yhteyttä Kuopion yliopistollisesta sairaalasta. Sairaalafyysikot olivat pohtineet, mikä olisi paras tapa tunnistaa sädehoitoon saapuvat potilaat virheettömästi, ja päätyneet sormenjälkeen.
On ehdottoman tärkeää, että jokainen potilas saa juuri hänelle kuuluvan hoidon, ja fyysikot arvelivat, että sormenjälkitunnistuksen avulla se onnistuisi. Ja meiltähän löytyi sopiva poppoo tunnistusta toteuttamaan.
Ryhdyimme työstämään sädehoidon potilastunnistusta ja ensimmäinen Deltabit Gatekeeper Medi toimitettiin Kuopioon seuraavana vuonna. Kiitokset ideasta Kuopioon – Medistä on tullut yksi Deltabitin tukijaloista. Deltabit Medin kehittämiseen sopii hyvin Hannun työskentelyasenne:
”Kun teen jotain, haluan tehdä sen mahdollisimman hyvin ja olla siitä ylpeä.”
Vuonna 2013 ydinryhmämme kasvoi neljään, kun osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi ryhtyi Nokia-konkari Jukka Hosio. Jukka näki sormenjälkitunnistuksen ja eritoten Deltabit Medin kansainvälisen potentiaalin. Deltabit Medillä on nyt myyjiä kymmenissä maissa eri puolilla maapalloa – läntisin on Kanadassa ja itäisin Uudessa Seelannissa asti.
Ja mikä parasta, toiminta terveydenhuoltopuolella laajenee edelleen uusiin tuotteisiin. Deltabit Check-In hoitaa ilmoittautumiset tapaamisiin sormenjäljellä ja Deltabit Unidis lisää sormenjälkitunnistuksen potilastietojärjestelmiin.
Mitkä ovat deltabittiläisten mukavimmat muistot?
Juha: Kyllä parasta on aina se, kun saadaan uusia asiakkaita ja kun saadaan heille sopiva ratkaisu toimitettua.
Hannu: Omat uudet innovaatiot ilahduttavat, esimerkkinä vaikka se, kun keksimme keinon napata laadukkaan sormenjäljen kuvan jo vähän ennen kuin käyttämämme lukukomponentti itse on saanut sen hyväksyttyä.
Jukka Mykkänen: Tykkään toimia asiakkaiden kanssa ja auttaa heitä heidän ongelmissaan meidän ratkaisujen avulla. Niin vaikeaa ongelmaa ei ole eteen tullut, etteikö sitä olisi saatu ratkaistua – tavalla tai toisella.
Jukka Hosio: Jaksan kerta kerran jälkeen hämmästyä siitä, kuinka nopeasti asiat tapahtuvat Deltabitissä. Ja tuotteet – se hetki myyntireissuilla ulkomailla, kun asiakas kokeilee tuotettamme, yllättyy ja ihastuu, on todella maaginen.
. . .
Tutustu tuotteisiimme
Mukavaa, että tarinamme kiinnosti! Jaksa vielä hetki ja tutustu tuotteisiimme:
Deltabit Dooris – sormenjälkitunnistin ovien avaamiseen
Deltabit Gatekeeper – kulunvalvonta ja työajanseuranta
Deltabit Check-In – itseilmoittautuminen sormenjäljellä ja viivakoodilla
Deltabit Medi – syövän sädehoidon potilastunnistus
Deltabit Unidis – sormenjälkitunnistus potilastietojärjestelmiin
Voit myös seurata meitä Facebookissa: DeltabitOy
Tai ota suoraan yhteyttä:
010 8358500
[email protected]