Villa Tapiolassa kuljetaan kuin kotona

Dementiakoti Villa Tapiola on Espoossa sijaitseva keskivaikeasti ja vaikeasti muistisairaitten vanhusten hoitokoti. Sen toiminta käynnistyi vuonna 2005, kun oma rakennus valmistui. Deltabit Gatekeeper -kulunvalvontajärjestelmä on ollut käytössä alusta asti.

– Villa Tapiolaa rakentaessamme suunnittelimme puitteet siten, että pystymme toimimaan mahdollisimman tehokkaasti, mutta samalla kodinomaisesti, kertoo Villa Tapiolan johtaja Tuula Laulaja.

– Avainkorttien tai avainten sijaan valitsimme sormenjälkitunnistimilla toimivan kulunvalvontajärjestelmän. Eihän kotonakaan kuljeta avainkortti kaulassa.

– Olemme olleet järjestelmään todella tyytyväisiä. Se on helppoa, käyttäjäystävällistä teknologiaa, jonka toimimiseen voi luottaa.

Kulunhallintajärjestelmä Deltabit Gatekeeper on Villa Tapiolassa integroitu työajanseurantajärjestelmäämme. Deltabit Gatekeeperin avulla tiedot työntekijöiden työvuoroihin saapumisesta ja poistumisesta saadaan talteen tarkasti. Integroidun järjestelmän avulla liukuvien työaikojen seuranta on täsmällistä ja vaivatonta.

– Voin suositella Deltabit Gatekeeper -kulunvalvontajärjestelmää täydestä sydämestäni, sanoo Laulaja.